Opettajat KESÄ 2026

Päivi Hirvikoski
Olen kokkolalaissyntyinen, Keski-Pohjanmaan musiikkiopistossa lauluopinnot aloittanut laulunopettaja. Olen valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta ja ammatilliseksi opettajaksi Hämeen Ammattikorkea-koulun Ammatillisesta Opettajakorkeakoulusta. Pedagogista osaamistani olen päivittänyt vuosien varrella useilla Sibelius-Akatemian ja Metropolia Ammattikorkea-koulun täydennyskoulutuskursseilla. Vuodesta 1994 alkaen olen toiminut laulunopettajana Sibelius-opistossa Hämeenlinnassa. Musiikkiopiston laulun lehtorin tehtävien ohella minut tunnetaan Kanta-Hämeessä myös useiden kuorojen äänenmuodostuksen opettajana. Opetustyön ohella olen vuodesta 2009 lähtien toiminut Hämeenlinnan Sibelius-seuran konsertti- ja tapahtumatuottajana. Laulu soikoon! -opettajatiimissä olen ollut mukana vuodesta 2018. (Kuva: Studio Heinonen).

Marianne Tunkkari
Marianne Tunkkari on kuulunut tämän laulukurssin opettajakaartiin lähemmäs parinkymmenen vuoden ajan. Laulu soikoon! -laulukurssi onkin yksi niitä kesän kohokohtia. Ennen lauluopintojensa alkua, 1980-luvulla, hän osallistui oppilaana tälle samaiselle laulukurssille ja sai siitä hyvää potkua ja alkua lauluopinnoille. Kaustislaissyntyinen Marianne Tunkkari on valmistunut Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi sekä laulunopettaja- että oopperalaulajan koulutuksesta. Sibelius-Akatemian opintojen jälkeen hän on opiskellut yksityisesti kotimaassa ja ulkomailla. Kokkolan Oopperan sekä Keski-Pohjanmaan Kamarioopperan toiminnassa hän on ollut mukana useita vuosia. Marianne Tunkkari toimii laulunopettajana Keski-Pohjanmaan konservatoriossa.

Jere Hölttä
Jere Hölttä on toiminut laulunopettajana mm. Lahden konservatoriossa, Cantores minores- ja Helsingin filharmonisessa kuorossa sekä musiikinharjoittajan tehtävissä kesäteattereissa. Jere tunnetaan innostavana ja aikaansaavana pedagogina, jonka kanssa on turvallista ja tehokasta opiskella tyyliä kuin tyyliä. Jere on itse laulanut näyttämömusiikin parissa niin oopperoita, operetteja kuin musikaalejakin. Laulu on Jerelle väline kommunikoida ja kasvaa, ja hänen opetuksensakin nojaa paitsi tarkkaan laulufysiologiseen tietoon, myös ihmisen oman persoonallisen, terveen ja ilmaisuvoimaisen äänen etsimiseen.

Kirsi Koivisto
Kirsi Koivisto on laulunopettaja, Musiikkipedagogi (YAMK), joka on opiskellut laulua mm. DL Sirkka Haaviston johdolla. Kirsi toimii päätyökseen suunnittelijaopettajana Kokkolan seudun opistossa, johon sisältyy myös laulunopetusta opiston yksinlaulukursseilla sekä kuoronjohtamista lauluyhtye Korioissa. Lisäksi hän työskentelee laulunopettajana Ylivieskan seudun musiikkiopistossa ja kansalaisopistossa. Kirsillä on pitkä kokemus myös Kalajoen laulukursseilta, ja hän konsertoi aktiivisesti pianisti-työparinsa Minna Niinimaan kanssa.
Kuva Joni Virtanen

Pia Lempiälä
Pia Lempiälä on kokkolalainen pianisti ja pianonsoitonopettaja. Tämän laulukurssin parissa vuosia on Pialle kertynyt jo yli kolmekymmentä. Hän on iloinen saadessaan työskennellä tässä "kesätyöpaikassaan", sillä tämä laulukurssi on aina ollut niin lämminhenkinen laatuaan. Pia on valmistunut pianonsoitonopettajaksi Keski-Pohjanmaan konservatoriosta, tehnyt jatkotutkinnon/A-kurssin sekä päivittänyt pedagogiopintonsa Centria-ammattikorkeakoulussa. Kotimaan kamaralta hän on piipahtanut opiskelemaan muutamiksi vuosiksi myös Unkariin ja Norjaan. Pia on toiminut vuodesta 1998 pianonsoitonopettajan/säestäjän virassa Ylivieskan seudun musiikkiopistossa. Tuntiopettajana hän on työskennellyt mm. Keski-Pohjanmaan konservatoriossa, Yrkeshögskolan Noviassa ja Kaustisen musiikkilukiossa. Opetustyön lisäksi Pia on esiintynyt pianistina lied- ja kamarimusiikin parissa sekä avustanut mm. Keski-Pohjanmaan kamariorkesteria ja Seinäjoen kaupunginorkesteria. Onpa hän sujahtanut tangonkin puolelle Guardia Nueva orkesterin pianistina. Poikkitaiteelliset projektit ovat lähellä Pian sydäntä. Ja vielä yksi tärkeä asia, jota ei tule unohtaa. Se on kuoro! Vanhana nuorisokuorolaisena Pia on iloinnut suuresti lukuisista alueen kuorojen kanssa tehdyistä pianistin työtehtävistään. Laulu soikoon!

Minna Miettinen
Minna Miettinen on kirkkonummelainen pianisti ja pianonsoiton opettaja, jonka juuret johtavat Kokkolaan ja Keski-Pohjanmaalle. Minna johtaa opetustyön ohella kahta kuoroa pääkaupunkiseudulla ja toimi freelance-muusikkona. Minna säveltää ja sanoittaa musiikkia oman musiikkituotanto Halavan puitteissa eri artisteille. Laulumusiikki on aina ollut Minnan sydäntä lähellä ja Laulu Soikoon-kurssi on aina vuoden kohokohta. Sen parissa on vierahtänyt jo kymmenisen vuotta - on ollut hienoa tutustua niin moniin laulunharrastajiin. On ilo saada olla mukana Laulu Soikoon- opettajakunnassa!

Pauliina Rintala
Pauliina on on kokkolalainen pianisti, joka on valmistunut Keski-Pohjanmaan konservatoriosta muusikoksi (2012) ja Centria ammattikorkeakoulusta pianonsoiton opettajaksi (2016). Pauliina toimii pianonsoiton päätoimisena tuntiopettajana sekä säestäjänä Keski-Pohjanmaan konservatoriossa. Opiskeluaikana hän teki aktiviisesti liediä eri laulajien kanssa ja on toiminut kuoronjohtajana useissa kuoroissa vuosina 2011-2023. Pauliina tekee mielellään myös säestyskeikkaa mm. laulajien ja kuorojen kanssa. Pauliina on toiminut Laulu Soikoon -kurssin pianistina vuodesta 2019.

Minna Niinimaa
Minna Niinimaa on Rauman musiikkiopiston pianonsoiton lehtori ja opettaa kaikenikäisiä lapsia ja nuoria pianomusiikin maailmaan. Hän on valmistunut pianopedagogiksi Turun musiikkiakatemiasta ja täydentänyt opintojaan Franz Liszt -korkeakoulussa Saksassa. Musiikin maisteriksi hän valmistui Tukholman Kuninkaalliseen Musiikkikorkeakouluun kuuluvasta Edsbergin kamarimusiikki-instituutista. Opetustöidensä ohella hän esiintyy aktiivisesti erityisesti kamari- ja lied-muusikkona. Yhteistyö Kirsi Koiviston kanssa alkoi Kalajoella laulukurssin ohjauksen merkeissä vuonna 2016 ja on siitä lähtien jatkunut innostavana niin laulukurssien, poikkitaiteellisten projektien kuin konserttien parissa.

Heli Uusimäki
Musiikkipedagogi (YAMK) Heli Uusimäki on kokkolalainen laulun opettaja, kuoronjohtaja, kouluttaja, sovittaja ja muusikko. Tällä hetkellä Uusimäki toimii rytmimusiikin laulun lehtorina Centria-ammattikorkeakoulussa. Kuoronjohtajana hän on työskennellyt erilaisten kokoonpanojen parissa jo vuodesta 1998. Uusimäkeä on inspiroinut kuoronjohtajana muun muassa opinnot Kari Pappisen, Erik Westbergin (Piteå) ja Paavo Hyökin johdolla. Rytmimusiikin kuoronjohtajuutta Heli on opiskellut Sibelius Akatemian Global choir Leadership -koulutuksessa kouluttajinaan mm. Merzi Rajala ja Puro Paju. Kuoronjohtajuudessa kiinnostaa erityisesti vuorovaikutuksellinen, yhteinen rakkaus laulamiseen ja sen valjastaminen sekä laulajien että kuulijoiden iloksi.
